keskiviikko 26. elokuuta 2015

I kamp med kvitekrist



Mie rakastan folk- sekä pakanametallia. 
Jollei tää asia oo vielä käynyt ilmi.

There was a time when I was not so into folk  (Denmark 1985) Or maybe it was just the wrong origin :D

Harvinaisen usein törmään tiettyyn stereotyyppiseen ajatteluun kyseisestä musiikkigenrestä.
Pelkkää pillipiiparointia ja tuoppeinnostelulauluja.
Mutta kun lähtee syventymään aiheeseen pintaa syvemmälle,
 avaavat nämä nykyajan trubaduurit meille kokonaisen maailman muinaisuuteen sekä omiin juuriimme. 
Halusin kerätä top-listan itselleni rakkaita folk/pagan-metalbiisejä. 
Semmoisia jotka ovat jostain syystä miun makuun eriskummallista kuunneltavaa.
Ts. rikoin mukavuusalueeni ihastumalla kyseisiin melodioihin.
Listasta piti tulla top 5- mutta se ei ole mahdollista.
Raakkauksesta huolimatta biisivalinnat kasvoivat kuuteen huippuyksilöön.

1. Moonsorrow: Taistelu Pohjolasta
Moonsorrow lienee kautta aikain miulle tärkein bändi.
Ehdoton suosikki. 
Kyseinen kappale on Moonsorrown demolta vuodelta 1998: Tämä ikuinen talvi.
Taivaantakoja löysi minulle tämän demon jenkeistä, joten se asustaa levyhyllyssämme ja on näin ollen yksi sen kiistattomista helmistä.
Erikoiseksi tämän kyseisen kappaleen tekee se, että siinä on käytetty konerumpuja. Tuolloin yhtye koostui nimittäin pelkästään Sorvalin serkuksista.
Kuulin kyseisen biisin ensi kertaa livenä viime syyskuussa Virgin Oilissa, ja voin sanoa että olin täysin liekeissä! Upeinta ikinä. 
Helsinki September 2014 (Moonsorrow journey)
Tästä vedosta sattuu löytymään myös Youtube-taltiointi, kiitos siitä. I can see myself headbanging.
Igen.


2. Goatmoon: Voitto tai Valhalla part II Valkoinen maa
Tämä Lappeenrannan lahja maailmalle.
Fasistisesta ideologiastaan huolimatta tai ansiosta Jaakko tekee järkyttävän upeaa folkvivahteista mustaa metallia. Varjot on kautta aikain parhaimpia metallialbumeja, suosikkini levyltä on Noidan verestä männikkö herää.
Enempi folkhenkeä on kuitenkin ehkä tässä tuoreemman levyn kipaleessa.



3. Tyr: Regin Smidur
Tyrin vokaalit ovat fääriä, tästä syystä ko. bändi ansaitsee erityismaininnan. Färsaarilta ei tule paljoa ihmisiä, ja vielä vähemmän metallimusiikkia.
Regin Smiduria kuunnellessani näen sieluni silmin lohikäärmealusten seilaavan horisontin taakse.
Tyriä olen kuullut livenä viimeksi Saksassa 2011.


Tyrin lahja hipsterikulttuurille. Converse rip off "Convert all pagan-sons of Odin" :D

4. Nokturnal Mortum: Voice of Steel
Tätä Ukrainalaisyhtyettä odotettiin Steelfestiin puolitoista vuotta. Ensimmäinen näyttäytyminen Suomen parhailla metallikinkereillä tyssäsi semmoiseen pieneen seikkaan kuin SOTA.
Nyt jos koskaan Ukrainalaiset tarvitsevat kosketusta juuriinsa sekä isänmaallishengen nostatusta.
 Muistaakseni olen linkittänyt ko. biisin postauksessani
 Voice of steel joten en sitä tähän uudelleen laita. Arkistosta löytyy :)
Albumi on myös visuaalisesti hienoimpia käsissäni koskaan pitelemiäni. Sen mukana tullut juliste on ehdottomasti saamassa paikkansa kotimme seinältä.


5. Ulver: Kapitel II Soelen Gaaer Bag Aase Ned
 En muutoin syty kyseiselle yhtyeelle juurikaan, vaikkakin se onkin yksi vanhoja norjalaisia black/folk/pagan-metal yhtyeitä. Tää kyseinen kappale piirtää kuitenkin mieleeni talvisia kuvajaisia vuonoilta ja kuolemanhiljaisilta kuusimetsiltä.



 6. Isengard: Landet
og Havet/ I kamp med Kvitekrist
Taistelu valkoista kristittyä vastaan.
Fenriz. Humalaisia norjalaisia hoilaamassa .
Parhautta.
Kiitos Taivaantakoja, kaiken muun hyvän lisäksi toit Isengardin elämääni :D




***
Top 6 of dearest, but somehow-out-of-my-comfort-zone folk/paganmetal songs to me. 
6 because it is impossible to put a five-song limit to this subject.
If the genre is not so familiar to you, u might even find some true gems here. 



torstai 20. elokuuta 2015

Roots bloody roots

Tää postaus jatkaa miun sarjaa asioista jotka olen jättänyt taakseni. Tällä kertaa vuorossa tukan värjääminen kestoväreillä.
Kiveen kirjoitettua ei todellakaan ole, ettenkö rääkkäisi blondattuja latvojani suoraväreillä myös jatkossa, mutta päänahan olen aikeissa päästää pälkähästä värien suhteen loppuelämäkseni.

Yleensä tarve radikaaleihin hiusmuutoksiin on tullut säännöllisin väliajoin.
12-vuotiaana värjäsin tukkaa punaiseksi hennalla.
16- vuotiaana uudelleen ensin punaiseksi, sitten luumun väriseksi.
20-vuotiaana vetäisin korpinmustan kleopatratukan.
23-vuotiaana taasen punaisella.
29-vuotiaana ruskeasta pikimustaan.
Väliajat olen aina ollut kera pitkän superblondatun tukan.

Olen siinä suhteessa tyypillinen suomalainen väritykseltäni, että omasin lapsena lumenvalkeat hiukset ja siniset silmät. 

Kymmeneen ikävuoteen mennessä hiukset muuttivat väriään hiekanvaaleiksi, silmät taasen saivat koko ajan vihreämpiä sävyjä.
Nyt kerron kuvien muodossa tarinan viimeisestä hiustaistostani.
Kaksi vuotta sitten olin siinä pisteessä vaalean pitkän tukkani kanssa, että se oli jatkuvasta  blondauksesta ja hopeavärin käytöstä muuttunut hamppuiseksi ja liian harmaaksi.

The look that I´ve had most of my life

I have had bangs too sometimes. And yes, it IS Tomi Joutsen, vocalist of Amorphis there. He was watching the same Grave gig than us at Helsinki 2013.
Hetken mielijohteesta eräs syyskesän päivä 2013 vetäisin tummanruskean kestovärin päähäni ja toivoin parasta.
Lopputulema ei ollut ollenkaan paha. syksy 2013
Sinä syksynä vein Taivaantakojan vastuuseen sanoistaan.
Hän oli pyytänyt minua vaimokseen eräs kesäyö Katajanokan lukkosillalla kesällä 2012 (Tais olla Tuska jatkoklubin jälkeen).
Kysyinkin häneltä miten olis jos mentäis maistraatissa naimisiin nyt sitten talvipäivän seisauksena 2013.
Hääkuviin sain vision ulkoilmasta. Joko luminen maisema illan pimetessä tai, kuten arvattavissa oli ja itselleni sopi varsin mainiosti, lumeton ja pystyyn kuollut luonto Karhulan hovin pihalla 20.12.2013.
Näitä kuvia varten värjäsin tukan korpinmustaksi jälleen.
Koska vuoden synkin juhla.

December 2013

20.12.2013.
Helmikuussa 2014 sain tarpeekseni vaaleasta juurikasvusta ja niistä pikkuhiuksista, jotka kasvoivat vaaleina hiusrajaan. Näytti tosi luonnottomalta.
Muuten musta tukka sopi mielestäni miulle aika hyvin.
Päätin itse poistaa väriä hiuksista, koska tiesin kampaajien keinojen olevan tuskallisen hitaita.

kahden värinpoiston jälkeen

Värinpoistojen ja suht vaalean, tosin oranssin lopputuloksen jälkeen tein pahimman virheeni pitkään aikaan.
Menin kampaajalle.
Oletin että ammattilaiset sais jo noinkin vaaleasta tukasta tasaisemman värisen, josta olisi helppo 
jatkaa vaalennusprosessia.
Noh..
Loppujen lopuksi tää ruoja joka pääsi miun tukkaani käsiksi sävytti sen kullanvaalealla > lopputulos oli oranssinpunainen!
Myöskään hän ei tuntenut sanoja "latvojen TASOITUS", vaan nyrhi hiuksiini järkyttävän a-linjan, semmoisen klassisen kananpersetukan, jota tapaa lähikuppiloissa, ruokamarketeissa tai omakotitalolähiöissä.
Ainoa keino jolla suostuin jatkamaan liikkumista julkisilla paikoilla oli tukan värjääminen takaisin tummemmaksi.
Näin ollen kevytsävytin jäljellä olevat vähät haiveneni ensin tummanvioletilla, sitten mustalla.

Ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa
Mietin että koska tukka oli muutenkin mennyttä, voisin saman tien alkaa raidoittamaan sitä vaaleaksi.

Officially the ugliest hair I´ve ever owned
Bad quality webcam pic of a bad bad hair

Toukokuun alussa 2014 pääsin tavallaan takaisin "kotiin" kun viimein lätkäisin vaalean raitavärin kaikkialle hiuksiini. Välivaihe tumman ja vaalean tukan välillä sisälsi 3-4 raidoitusta ja 3kk aikaa.

the Countess is back
Tää tukka ei oo paha, mutta pitkät hiukset nyt vaan sattuu olemaan osa minua, joten en ikävöi. Kesä 2014.
Seuraavat 11 kuukautta kasvatin takaisin omaa hiusväriäni.

Going to Moonsorrow gig, Kuopio february 2015
March 2015, showing my true colours
Sitten ikäväkseni sain todeta, että kun kerran kasvatan tukkani takaisin, noin lyhyt vaalea osa tulee näyttämään hassulta, haaveilin ns. luonnollisesta ombresta, joten itku silmässä tartuin vaalennusväriin vielä viimeisen kerran. Ei olisi todellakaan pitänyt.
Päänahkani sai tutun kihelmöinti/rakkulareaktionsa, ja päätin etten todellakaan enää IKINÄ kiduta itseäni tällä tavoin.
Nyt riitti.
Olen ollut ihan näillä näppäimillä 5 kuukautta ilman hiusvärejä.
Edelliseen oman värin kasvatukseen tää eroaa sillä, ettei miuta enää jaksa kiinnostaa tukka niin paljoa, annan sen vaan ajan kanssa kasvaa. En kyttää viikottain senttejä koska alan olla jo tutussa turvallisessa hiusten mitassani.
Kampaajaa kartan vielä vähintään ensi kevääseen, koska en halua enää tukastani "turvarajaa" lyhkäisempää eli aika liki tämän hetkistä mittaa.
Kulmakarvat olen myös kasvattanut takaisin eikä menneiden vuosien mustia viirukulmia enää miulla tulla näkemään. Kulmakynä tulee olemaan ikuinen ystäväni, koska miun kulmakarvat ovat täysin värittömät luonnostaan.

recent, about month old look. Pretty naturel and I like it that way.

Seuraavan kerran palaan hiusasioihin kun olen ollut vuoden ilman värjäystä, eli ensi maaliskuun lopussa, katsotaan miltä tukka silloin näyttää.
Nykyisin pidän omaa väriäni itselleni parhaana. 
Olen myös ylpeä siitä, että väreistäni näkee suomalaiset sukujuureni ilmiselvästi.

Victory shall be mine

***
I´ve started posting about things that I have left behind.
Like smoking (10 years ago), alcohol (5 months ago), social media (1½ year ago), and now hair dyes.
 I tell you a story about my latest hair dying show. It lasted almost two years, and did some serious damage to my hair.
So, I have decided that I won´t dye my hair no more. Ever.
Now I have been without colouring my hair for 5 months.
I want to share this story with you guys, so that you will remember, that a quick decision of dying your hair with a new, permanent colour can take several years to fix. 

I am a stereotypical ethnic finn.
 Part of baltic finn karelian tribe, 
and I have learned to be proud of myself and my natural look.
So I do not have the need to cover my true colours anymore .
I will return to this subject when a whole year has passed without any dyes.





torstai 13. elokuuta 2015

Pimeyden morsian ~ Turmion Kätilö



Turmion Kätilöt- hyvä syy pukeutua kumiin myös julkisesti :D
Tämä omaperäinen yhtye ansaitsee kokonaan oman postauksen koska se tuo niin monta hauskaa muistoa mieleen.
Taivaantakoja on kuullut Turmareita jo 2 Times Terror-nimen alla, itse tarvitsin aikaa jalostua jotta löysin perseilyteknon hienouden.
Spekkelin muita projekteja kuten Baptismia ja Hornaa on tullut myös livenä kuultua vuosien varrella.
Löytyipä herra Spekkeli myös hotellin pihalta hillumasta eräs Steelfest.
Yhteiset Turmion Kätilöt-elämyksemme olivat siis:

Myötätuuli Rock 2011
Imatra kevättalvi 2013
Rakuunarock 2013
Dark River Festival 2013
Rakuunarock 2014
Tammerfest 2014
Reilun vuoden tauon jälkeen odotan Turmareiden lokakuista keikkaa taas innolla.
Odotellessa muistoja menneiltä keikoilta:

Myötätuulirock 2011
Imatra 2013

Itse mie Imatran yöelämän sykkeessä

Taivaantakoja ja Mike
Rakuunarock 2013

Tammerfest 2014
Dark River 2013



Rakuunarock 2014

***

Viimeiset kesäpäivät



Elokuusta alkaa miun suosikkivuodenaikani, syksy.
Nyt on vielä päivisin helteistä, mutta illat ovat jo pimeitä ja tähtikirkkaita (paitsi eilen kun vedenpaisumus peitti perseidit).
Suunnittelen jo laittavani ulos mysteeripensaaseen valosarjan.
Äiti oli ripustanut valot jo omenapuihin ja voi kuinka kauniina ne loisti.
Mama antoi mukaan pussillisen neilikan siemeniä, aattelin heittää ne nyt syksyllä multiin ja toivoa kaunista neilikkapenkkiä jo ensi kesäksi.
Hautajaiskukkanakin yleinen neilikka sattui olemaan isoäidin lempikukka.

Maman puutarhasta oreganoa jota kuivattelen syksyisten pitsailtojen iloksi.
Kävin tänään kokonaisvaltaisessa työterveystarkastuksessa ihan ensimmäistä kertaa elämässäni.
Sanonta "Terve on vain liian vähän tutkittu" ei ilmeisesti päde kohdallani, sillä tulokset olivat vähän yllättäen pelkkää priimaa niin veriarvoilta kuin ulkoisesti.
Jopa kuulotesti, en siis oo viettänyt vielä tarpeeksi aikaa kajareiden vieressä keikoilla ;) 
Toki yritän kohdella itseäni hyvin.
En tupakoi enkä käytä alkoholia.
Mussutan kiltisti salaattini ja liikun paljon ainakin työvuorojeni aikana. 
Vapaa-ajalla lähinnä kaupunki-sekä metsäretket ajavat asian.

Vanha sanonta pätee raadollisen hyvin. 
Keho on temppeli, kohtele sitä hyvin.
Toista tilaisuutta ei välttämättä koskaan tule, ja kehon saa tuhottua yllättävän helposti.

Kehon kohtelusta aasinsilta uniasioihin.
3-vuorotyö sekä öisinkin valvontaa kaipaava autistinen poika on tehnyt miun aina ennen liiankin hyville unenlahjoille hallaa.

Nukahtaminen ei ole ongelma, sen sijaan heräilen yöllä ilman syytä ja tästä syystä olen päivisinkin uupunut.
Esimerkiksi kuluvalla minuutilla hengailen kolmen tunnin yöunilla.

Ratkaisuna tähän lupasin tehdä kotiläksyni ja paneutua meditaation saloihin.
Miulla on pari wiccaa käsittelevää opusta, joissa on mielenkiintoisia meditaatioita.
Olen kahlannut toista noin puoleenväliin, mutta iltapuhteena täytynee reipastua asian suhteen.
Sitten vähän uutta vaatetta mitä olen nettikirpuilta haalinut.
 

Hämpsyseittitoppi jonka ostin alkukesästä mutta jonka unohdin täysin.
Nyt oon vasta osannut ottaa toukokuussa ostetun rivinappihameen arkikäyttöön, kun on tarjennut paljain koivin (melkein:)

Ostin myös jotain todella ysäriä (vai kasaria?) nimittäin bodyn joka on oiva vaatekappale matalalantioisten housujen alle. Sitten semmoisen megalierihatun, sekä Dani Filth vibaiset New Rockin maiharit joille Taivaantakoja tosin irvistelee.
Liikaa läskipohjaa ja metallia, vissiin.
Tästä huolimatta aion talven tullen kyllä käyttää poposia.
Huutiksesta löysin kauan kuolaamani EMPin mekon kympillä.
Se ei ole kylläkään saapunut vielä.

kuva: EMP


Lopuksi palataan viime lauantaihin ja päivään huvipuistossa.
Tää oli ensimmäinen vuosi kun poika pääsi ns. isojen laitteisiin, ja voi sitä lapsen riemua. Se ilo on niin aitoa.

Aiemmat huvipuistoreissut ovat olleet osin haastavia. Jonotus on tuottanut pojalle kärsimystä, samaten liika ihmismäärä.

Tällä kertaa tuttu huvipuisto, jälleen kerran yksi kulunut vuosi ja helteestä johtuen tai siitä huolimatta vähäinen väkimäärä takasivat onnistuneen reissun.




Vichytauko on paikallaan
Poika kutsui pupua luokseen, ja tulihan se.

Kotieläinpuistosta lapset tykkäsi paljon, mutta minua säälitti talutusratsastusponit, jotka näytti elämäänsä kyllästyneiltä. Ponien työaika ei onneksi näyttänyt olevan kuin 4h/pv. Mutta mieti itse kun sua sen neljän tunnin ajan vedeltäis harjasta ja läimittäis persuksille. Huudettais korvaan puhumattakaan jatkuvasta taustamölystä.
Nyt puhun siis pienistä asiakkaista, en ponien ohjaajista.
Muut eläimet vaikutti varsin tyytyväisiltä eloonsa.



Kun näin tän kyltin, tuumasin Taivaantakojalle edelliseen kuvaan viitaten "ois sen oikeenpuoleisen lampaan asennosta pitänyt arvata et se on blondi" ehh..ehe

Keikoista sen verran vielä, kotikylän rokkibaarissa esiintyy kuluvana syksynä pari yhtyettä, joita mielellään käy aina uudelleen kuulemassa, nimittäin Turmion Kätilöt ja Turisas.
Tarkoitus ois mennä siis paikan päälle, toivon että Turisas on edelleen yhtä hyvä kuin Netta Skogin aikaan.


                                          
One of my all time favorite songs, I mean Säkkijärven polkka of course.
Sahti-Waari is awesome.

***

perjantai 7. elokuuta 2015

Metsänpeitto



Yksi blogin aloittamisen perusajatuksista itselläni olivat kirjat.
Nyt aion aloittaa tämän linjan blogissani esittelemällä elämääni vaikuttaneita
kirjallisia tuotoksia.

Palataan takaisin ihan alkuun ja vuoteen 1988
erääseen kylään Pohjois-Vehkalahdelle.
Kylässä asui ympäri vuoden noin sata asukasta.
Minä ja isovanhempani olimme eräitä heistä.

Vietin suuren osan varhaislapsuudestani isovanhempien maatilalla.
Isoäitini kävi silloin tällöin ostoksilla kymmenien kilometrien päässä sijaitsevassa kaupungissa, ja siellä antikvariaatissa.

Hän osti minulle luettavaa niiksi ajoiksi, kun hän oli hoitamassa maatilan askareita, ja minun täytyi keksiä keinoja viihdyttää itseäni.

Tunsin kotimetsän kuin omat taskuni, noin seitsemän vanhana osasin suunnistaa siellä jo varsin hyvin apunani karjalankarhukoira Jesse, joka oli uskollinen ystäväni alusta saakka valvoen tuntikausia vaunujeni vieressä.
Tätä pienempänä pysyttelin kuitenkin maatilan läheisyydessä leikkien metsien olevan kaupunkeja tai etsien maastosta metsämansikoita, mustikoita tai muita aarteita.

Jännittävintä oli livahtaa salaa vanhaan riiheen tai hevostalliin, jonne pappa oli jyrkästi kieltänyt menemästä.
Riihessä kuulemma asui riihitonttu, jota ei suvainnut häiritä.

Takaisin niihin kirjoihin.
Ollessani neljän vanha elämäni sai ensisysäyksen nykyisille sijoilleen mielenkiinnon kohteiden osalta.
Tämä kirja on osa kallisarvoisimpia lapsuusmuistojani, ja olen edelleen haltioitunut siitä.

Leena Krohn: Metsänpeitto 1980
Kertomus kadonneista 




"Yrtit ja vanhat taiat tunteva mummo tietää, mitä on joutua metsänpeittoon, kadota.
Mutta lapsenlapset katsovat huomiseen eivätkä uskomuksista piittaa..

Leena Krohnin runollinen ja tiivistunnelmainen kertomus pohjautuu 
vanhoihin taruihin, taikoihin ja uskomuksiin."
päällys ja kuvitus: Inari Krohn


" Oikaistessaan maantielle niityn poikki, hän sattui astumaan metsänhaltijan jalanjälkiin. Ja metsänhaltijan jäljet ovat aina takaperoiset; ken niihin astuu, hän lähtee kulkemaan päinvastaiseen suuntaan kuin pitäisi."

Metsänhaltijan juhlat satulasepän pojalle.

" Siksi hän oli erilainen kuin muut, koska metsä oli kääntänyt häneltä silmät.
Hän näki edessäpäin sen mikä oli takana ja takanapäin sen mikä oli edessä.
Mikä toisille oli korkeaa, se hänelle oli matalaa, mikä toisista turhaa, se hänestä taas tärkeää, ja sen mitä ihmiset maailmassa kiihkeimmin havittelivat hän näki vähäarvoisemmaksi kuin rahkasammalen ja suoveden".

" Mummolle alkoi pitkä yö. Hän kuuli rintansa korisevan ja nenänsä pihisevän niin kuin ne olisivat jonkun toisen rinta ja toisen nenä.
Hän itse eli uudelleen yhdeksääkymmentäkolmea vuottaan.
Kunnes aamun koittaessa hän seisoi portailla ja kuunteli. Hän ei ollut sairastamiseltaan huomannut, että kevät oli niin pitkällä. Metsä lauloi punarinnan, niittykirvisen, tiltaltin suilla ja kuusikon varjossa sulivat viimeiset lumilaikut.
Mutta jokin toinen, ei linnun ääni, kutsui häntä syvältä metsästä, joku huusi yhä uudelleen hänen nimeään. -Kustaava! Staava! Staava!
Jokuko? Montahan siellä oli huutelemassa ja tuttuja kaikki!
Yksi ääni oli isän ääni, toinen oli emon ja kolmas oli espanjantautiin kuolleen Ierikan. Mutta kaikkein kauimpaa kuului huikkaus: - Muori hoi! ja se oli hänen nuorin poikansa Penjami, hän joka jäi kaatuvan puun alle.
Kaikki heidät hän oli nähnyt kylminä kalmanlaudalla, riihen hämärässä.
Mutta totta se oli, mitä hän oli aina salaa arvaillut: he elivät ja voivat hyvin, vaikka piilossa elävien silmiltä. Miten iloisesti, miten malttamattomina he kutsuivat!
Siten oli isä huudellut tyttärensä nimeä kun tahtoi lahjoittaa hänelle puusta veistämänsä nuken. Siten oli emo kutsunut lapsiaan ruokapöytään, johon oli saatu kermaa ja keitinpiiraita. Niin pyyteli Ierikka kuin kolkutellessaan muinoin hänen aittansa ovea ääni tiukkuen ensirakkauden kiihkoa ja kaipausta. Juuri noin oli Penjami-poika huhuillut tuodessaan kotiin ensimmäisen päiväpalkkansa kartanon pikkurenkinä. Näin nyt se, minkä hän oli luullut iäksi menetetyksi, palasi takaisin. Samalla Staava näki, että yhdeksänkymmentäkolme vuotta olivat kaikki tyynni olleet vain alkua, haparointia kohti todellista, omaa, oikeaa elämää, joka odotti häntä aamuvalossa, ilon kirkkaudessa, paisuvien silmujen siimeksessä. Ja Staava Siirakintytär huusi vastaan elämälle, joka kutsui häntä herkeämättä luokseen, huusi riemusta hengästyneenä: - Minä tulen! Minä tulen!
Mutta hän ei päässyt minnekään.
Hän virui yhä halpaantuneena kovalla lavitsallaan, ja yhä jatkui yö, tuiskusi talvi."




Kirja päättyy mummon kuolemaan.
Luin tarinan kuolemanpeitosta viimeksi isoäitini kuolinpäivänä, ja itkin.
En itkenyt kuolemaa, vaan ikävää.
Ikävää menneeseen aikaan ja lapsuuden metsänpeittoon.

Olen pyytänyt Taivaantakojalta ja tyttäreltäni että sirottelevat minut tuhkana sinne.
Kotimetsään.
 Takaisin metsänpeittoon.
 Kun oma aikani täällä on täysi.

Omistan tätä nykyä osani kyseistä korpimetsää, joten lupaa maanomistajalta ei tarvitse kysyä.
Kyseessä ei myöskään ole hautapaikka, koska muistomerkkiä minusta ei jää.
Pelkkä kuiskaus tuuleen.
To be continued..



 ***