sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Storming Through White Light

Tänä vuonna luulin menettäneeni sinut iäksi.
Luulin etten enää koskaan saisi nauttia alkukesän yöstä sinun hellässä syleilyssäsi.
Kotisi ovi oli sulkeutunut. 
Ilman sinua olisin hukassa.
~
~
Annoit minulle niin paljon.
~
 ~
Lähes kaiken mitä minunlaiseni nainen toivoa saattaa.
~
 ~
Olemme nauraneet yhdessä, itkeneet yhdessä.
Kokeneet pohjatonta surua ja pakahduttavaa onnen tunnetta,
 vain siitä syystä että olemme olemassa.
~
~
Olen jaksanut vuodesta toiseen yli synkän talven tietäen että sinä olet siellä.
~
 ~
Neljän vuoden ajan olet ollut minulle elämäni tarkoitus.
~
 ~
Olen löytänyt kauttasi niin paljon sisältöä elämääni.
~
 ~
Eräänä iltana kurkistin ovellesi kuten niin usein aiemmin.
~
~
Odottaen, toivoen.
~
 ~
Siellä sinä olit!
Rujona, mutta edelleen niin saatanan komeana.
Et hyljännytkään minua!
~
 ~
Jatkat edelleen tätä vaivalloista matkaa kanssani 
 kohti päivää, jolloin maadun tuhkana
kotimetsässäni!
~
 ~
~
~
Aina ja ikuisesti kanssasi sinun.
~
 ~
 ~
Steelfest.
~
~

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Autumn wishes

Vuodenajan vaihtuminen on minulle perinteisesti inspiroitumisen ja 
uudistumisen aikaa.
Olenkin häärännyt ja päivittänyt sisustustamme jo olemassa olevilla tavaroilla minkä ehdin.
Jonkin verran olen tehnyt nettiostoksia niin pukeutumisen kuin sisustuksen saralla,
ja tähän postaukseen keräsin kollaasit tavaroista.
Osa on jo saapunut, osa tulee pian ja osa vasta viikkojen kuluttua.
Osa on vasta toivelistalla.
En malttais odottaa :`D
Enimmäiseksi talvikeijukaisen 
välttämättömyyksiä.
~
Kuvat: Ebay
~
Kotiin tilasin olohuoneeseen maton koska siellä ei ole semmoista vielä.
Tyynynpäällisessä näin ensimmäisenä
Othila-riimun
joten semmoisen tilasin maton kaveriksi olkkariin.
Galaxy tarvii suojuksen ja tykkään tommoisista mihin mahtuu pari korttia myös.
Suojuksessa on kaiverrettu unisieppari.
Tahdon joskus tehdä semmoisen myös itse.
Koska unisieppari toimii vain itse tehtynä ;)
~
Kuvat: H&M, Ebay
~
Sitten astetta rankempi metsänkeijukaisen vaatekerta :p
(Niittirintsikoita en tilannut vaan tuon paidan)
~
Kuvat: Ebay, H&M
~
Nämä Emp:n tavarat ovat vasta haaveissa;
~
~
Mutta syksyksi tarvitsen ainakin uuden siistin liehukeneuletakin ja boleron.
~
~
Löysin Einherjeriltä kappaleen mistä tykkään!
( I found a song by Einherjer which I actually like!)
Aah, victory is mine!
~
Einherjer ~Nord og Ner
~
I ordered some autumn clothing and dream to buy these black 
garments from Emp later.
Going for a forest maiden look, other one pretty cute and other is more
edged.
Our living room needed a carpet so there it is.
When I saw that pillow case at H&M on a fair price of 3,99€ I just had to get one cause first thing that I saw in it was rune
Othila.
~
Aallotar

Edit. Just now I got to find out that there WILL be
STEELFEST2017!!!
* Howling to the Moon*
~
Pure Blasphemy.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kaksipäisen Kotkan Varjossa

Nyt on tiedossa semmosta kuvaspämmiä että huh :D
Galaxyn kamera toimii suht näppärästi päiväolosuhteissa,
joten oon kuvannut paljon kaikkea maan ja taivaan välillä.
Tykkään että mm.päivän sotamaalauksesta saa tarkan kuvan helposti.
Näin mulla on erilaiset meikit dokumentoituina jolloin voin tarkistaa miltä ne nassussa näyttikään, jos mietin meikkejä johonkin spesiaaliin eventtiin.
~
Miten tämä liittyy tähän hivenen moniulotteiseen otsikkoon?
Minäpä kerron.
Aiemmin mainitsin ostaneeni kolme liiviä kirppikseltä ja nyt olen ehtinyt käyttää niistä kahta.
Kolmas on aika trash-henkinen mutta nyt ei oo ollut semmoinen fiilis.
Jo käyttämistäni liiveistä toinen on tavallinen, musta, ns.
herrainliivistä naisellisempi versio.
En ole vielä sitä tuunaillut mutta ideana on lisätä liiviin jotain tämmöistä..
~

~
Taivaantakoja oli joskus saneeraamassa erästä vanhaa julkista rakennusta Kotkassa.
Vintin sahanpuruista hän löysi tämän napin, jossa
komeilee kaksipäinen kotka.
Kyseessä on venäjän armeijan univormuun kuulunut nappi ja se on vähintään satavuotias.
En aio sisällyttää mitään poliittisia teemoja tähän blogiini mutta sanotaanko että nappia voi minusta ihan hyvillä mielin kantaa asussa mukana vapaana ihmisenä itsenäisessä Suomessa.
Oli mulla joskus lapsena niin neuvostoarmeijan (kopiot) kuin isäni ( suomen) armeijan aidot kokardit joita käytin vaatteissa koristeina :D
Oon siis aina ollut hassuna militariaan, myös vaatetuksessa.
Nevermore-korppi on Etsy ostos.
~

~
Napit liiviin aion nyysiä tästä toisesta kirppisliivistä joka olisi muuten täydellinen, muttei mahdu kiinni.
~
~
Tänään kotona auringolta piilotellessa asu oli hyvin simppeli.
Tuunaamaton herrainliivi, perus musta toppi ja Spin Doctorin 
rimpsunyörihame.
Jos asuun tahtoo juhlavuutta niin lisäämällä boleron ja stay-upit ollaan jo aika hyvällä mallilla.
Tänään oli niihin iiihan liian kuuma.
huh.
~

~
Tänään toteutin spiderweb-version mutta variaatioita mulla löytyy esim. 
verkko tai ruusukuviolla.
Kylmemmillä ilmoilla paksu musta bolero ja sukkikset toimii myös hienosti.
Tuo messinkivyö on muuten ehdottomasti vanhin ja kauimpaa tuotu omistamani asuste.
Sain sen 5-vuotiaana Coloradon (USA) matkallamme 1989.
~
~
~
Minuu on vaivannut joku fiksaatio ketjuihin ja olenkin kiinanmaalta tilannut erilaisia hiusketjuja.
Tämmöiset kullan ja hopeanvärisenä ja sitten semmoinen koko pään ympäri menevä koru jota tuunaan vielä ennen käyttöä.
Nää tais olla toissa kesän hitti mutta hitaus ei oo häpeä.
Mun hiukset olivat vielä viime kesänä niin rumat etten tahtonut niitä mitenkään esille tuoda enempää kuin pakollista, mutta tänä kesänä alkaa jo olla parempi tilanne.
Tarviin jotain ohuita kullan värisiä pinnejä pitämään ketjujen kammat paikoillaan, mutta tänään tuo rusetti sai ajaa asiaa.
~
 ~
Tästä oiva aasinsilta eiliseen ja sen päivän, köh..asusteisiin.
~
~
Käytiin Äiteellä, ja sinne oli viime reissulla Peikkotyttö unohtanut kisunkorvansa.
Tietäähän sen mihin ne täytyy laittaa jotta kotiin muistaa tuoda.
~
~
Eilen kokeilin vähän erilaista arkimeikkiä, nimittäin niitä punaisia silmiä.
~
~
Toinen kirppisliivi on tuommoinen lörppö ja pehmoinen.
Siinä on puoliksi pitsiselkämys kuten yllä olevasta kollaasista ehkä tukan takaa huomaa.
Jotenkin aika aikuismainen pukine.
Restyle:n verkkosukkiksilla turhan aikuismaisuuden sai toivottavasti karistettua.
~

~
~
Repesin itekin tuolle pousaukselle.
~
~
 ~
Neuvostoteemaa jatkaakseni lätkäistään jotain hyvää venäjänmaalta tähän loppuun.
~
~
Couple outfits built arround my newest thrift finds.
I finally have use for that over 100 year old button.
It once belonged to russian army uniform. 
Taivaantakoja found it for me.
It was burried under sawdust at one old building´s attic.
I like military stuff so why not include it to my vest? :)
~
Mama´s garden is much more badass than mine, black flowers <3
 ~
Aallotar

13 Candles

              Kerroin aiemmin tekeväni jossain vaiheessa pienen postauksen
meidän ruokailuhuoneesta. 
Täällä siis siemailen teetä vain yöperhonen seuranani.
Se tahtois vissiin levätä mun poskea vasten. 
Koko muu talo nukkuu.
Tiedättehän sen rauhan ja onnellisuuden tunteen kun sun rakkaimmat ovat kaikki lähellä jolloin
 tiedät niiden olevan onnellisia ja turvassa pahalta maailmalta..
~
~
Kun illat alkavat pimentyä tuntuu kuin heräisin taas eloon.
Kun odotin Peikkotyttöä tykkäsin käydä öisin kävelyllä.
Silloin oli viileämpää, eikä muita ihmisiä missään.
Tykkään tuijotella tähtitaivaalle ja aina edelleen ihmetellä sitä kuinka tähtien valo on lähtenyt matkaan jo vuosituhansia sitten saavuttaakseen katseeni juuri sillä hetkellä..
menneinä vuosina Kotkassa asuessamme hiippailimme Taivaantakojan kanssa meren rannalle joskus öisin. Kuten ihailemaan vastarannan muinaistulia jotka roihuavat rannoilla aina elokuun viimeisenä viikonloppuna
kunnianosoituksena Itämerelle ja sen muinaisille kansoille.
Meidän esi-isillemme.
~
 ~
Mutta yhtä mielelläni sytytän joskus kynttilät keskellä yötä
(niitähän ei voi polttaa Knutin paikalla ollessa),
juon kupposen hunajateetä ja pidän hetken neuvonpitoa riimujen kanssa.
~
 ~
 ~
Äidin antamista huomisen päivällistarpeista päätellen sadonkorjuun aika alkaa olla käsillä,
joten kaivoin jo kurpitsalyhdyn kaapista esille. 
~
~
~
~
I said that I will do a dining room post some day.
So here I am with just a lonely moth keeping me company.
My loved ones are sleeping happily,
so I get the change to calm down.
Take a cup of honey peppermint tea and
consult gods about future.
Autumn is near, I can sense it in the air <3
~
Aallotar

 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Flight tickets & Graveyard Shift

Awww!!!!! :D
We just purchased our flight tickets and booked a hotel
to...
Well, can you guess where?
~
 ~

~
I was just a baby when last time visited there, so I am pretty damn excited!
We are hopefully going to listen some black/pagan/sognametal
in a quite or at least nearly authentic atmosphere.
More about the upcoming show can be read here;

http://www.kampfar.com/ 
~
Our weekend was otherwise pretty ordinary.
I was working both friday and saturday nights.
Friday I went to library and came home with two books.
Have never read Bram Stoker´s Dracula before, shame on me!
But I will soon.
Other book is about hunting spells ( is that even a word?).
Taivaantakoja got me a new phone,
Galaxy J5 because my old Lumia started to shut down without any reason what so ever.
So had to test that camera in different illuminations even on my "lunch brake" in the middle of the night :D
Camera shows my true hair color pretty well.
It is something like sand blonde/toffee and I like it very much.
~
1.Meidän kellarimaisen makuu/takkahuoneen pimeydessä keskellä päivää, 2. Knut kokkaa & 3. Sisar hento sinivalkoinen xD
 ~
I found some estonian chanterelle mushrooms at Lidl and because of the
reasonable price of 4€/500grams,
I bought and we ate those with some ham and onions.
Yammy!
I am going to mushroom hunt at our own forest later at fall with my mother,
but these will do just fine until that.
Knut is a fine little chef already ;)
Though, can be as snappy as Mr. Ramsay time to time.
~
Never Googled BM Memes before...never should neither :D
 ~
Since this morning I have suffered a major headache,
 but despite it I went to
 fleamarket and bought a bunch of vests and one belt on a fair price of 6€.
I will do a thrift post when I am back to my normal state of health.
I also got this tiny book 2nd hand last week.
Book is about
Paganism in ancient Finland.
 It is written in old finnish so can be pretty difficult to read but I think I will manage it.
~
viikonloppupullo ja leijuvat lehdet <3
 ~
( Kirjoittelen välillä englanniksi enempi ylläpitääkseni kielitaitoa).
Osaan olla siis überpihi ihan typerissä asioissa mutta toden totta.
Viikolla juon yleensä pelkkää vettä koska en raaski ostaa Vichy Novellea ja muut vissyt ei kelpaa.
Yleensä viikonloppuisin sitten hemmottelen itseäni 2-packilla Citronellea.
Tänään teki kuitenkin mieli astetta tyjympää tavaraa joten testasin tuommoisen
 Kane´s Lemon & Dragon Fruit Soda Popin.
( Taivaantakoja höyryttää usein  lohikäärmehedelmää ja tykkään tuoksusta tosi paljon).
Kerrassaan ihanaa juomaa.
Paras limu mitä oon ikinä maistanut joten taitaa olla mun vakioperjantaipullo tästä ees päin :D
 ~

Semmoinen viikonloppu.
Tai no teknisesti ottaen omani alkaa vasta nyt.
~
Aallotar
 ~

~